|
Liedon Vanhalinna | ||||||||
|
Liedon Vanhalinna
Vanhalinnan museo
Juhlat, kokoukset ja retket
Kulttuuripolut
Koululaisvierailut
Asuntorakentaminen
|
|
Mauno ja Ester Wanhalinna lahjoittivat kotikartanonsa vuonna 1956 tuolloin yksityiselle Turun Yliopistolle. Vanhalinnan upea kartanokeskus sijaitsee yhden maan arvokkaimman linnavuoren juurella, kahden historiallisen valtaväylän, Hämeen Härkätien ja Aurajoen välissä. Linnavuorelta avautuu vaikuttava näkymä Aurajokilaakson kansallismaisemaan. Vanhalinnan omistajayhteisö on Turun Yliopistosäätiö. Vanhalinna on aktiivinen ja monipuolinen museo-, kulttuuri- ja seminaarikeskus, jossa vierailee vuosittain yli 20 000 kävijää. Vanhalinnassa toimii myös ammattimaisesti hoidettu tilausravintola. Vanhalinnan koko laaja rakennuskanta on vuosina 1990-2001 käynyt lävitse museo- ja rakennussuojelun ammattilaisten valvonnassa pieteetillä toteutetun peruskorjauksen. Kartanokokonaisuuden säilymistä arvoisessaan kunnossa myös jälkipolville voi parhaiten edistää valitsemalla Vanhalinnan perhejuhlien pitopaikaksi, ainutlaatuiseksi kokousympäristöksi tai edustavaksi yritystilaisuuksien tapahtumapaikaksi. Vanhalinnan toimintaan voi osallistua esimerkiksi Vanhalinnan museon ystävät ry:n jäsenenä.
|
|
|
Ajankohtaista Vanhalinnan äitienpäivälounas 13.5. Vielä on tilaa erikokoisille kesäjuhlille - kysy lisää myyntipalvelustamme! Vaatten viesti - arki- ja juhlapukuja Vanhalinnan kokoelmista 20.1.-20.5. Linnavuoren kevätsoitto pe 11.5. klo 18.00 Mieskvartetti Delicaton konsertti to 31.5. Vanhalinnan uusi toiminnanjohtaja nimitetty! Vanhalinnassa ennätysmäärä kävijöitä vuonna 2011 Haetaan hirsiä rakenteiden korjaamiseen
|
||||
|
|||||||||
|
|||||||||
![]() ![]() |
|||||||||
|
|||||||||
| Liedon Vanhalinna, Vanha Härkätie 111, 21410 Vanhalinna, Puh. (02) 489 6700, vanhalinna@utu.fi | |||||||||